
Jos haluat istuttaa sembran, muutamia neuvoja, jota kannattaisi noudattaa:
1. Istuta sembra heti pysyvään paikkaan – parempi varjoisaan paikkaa, koska kuumassa auringossa se kuivuu;
2. Selvitä, millainen maaperä on ja jos ei ole hiekkainen, levitä aukon pohjaan 20–25 cm hiekkaa;
3. Että havupuut kasvavat hyvin happamassa maaperässä, olisi hyvä lisätä turvetta.
Sembran siemeniä voi kylvätä keväällä tai syksyllä multaan tai koko vuoden aikana erikoisiin laatikoihin kodeissa. Suositellaan kylvää kasvavan kuun aikana, Härän tai Ravun tähtikuviossa. Istukat tarvitsevat kasvamisella runsaasti valoa, mutta ei liikaa aurinkoa. Mullan pitää olla hyvin vettä läpäisevä, hiekka-kivinen, ei savimulta, seisovan veden suhteen siemenet ovat oikein herkkiä. Siemenet itänevät seuraavan vuoden toukokuun alussa. Ensimmäisenä vuotena ei ole tarvis lannoittaa. Toisen vuotena pitää käsitellä kuparinvihtrillillä ja kalkkimaidolla.
Sembran istuttamiseksi on tarvis valmistella erikoinen multasekoitus, joka koostuu havupuumurskeesta (mänty, sembra) turpeesta, lahosta (humus), karkeasta hiekasta suhteessa (5,5,1,1). Yhteen ämpärilliseen sekoitukseen lisätään 1-2 lasia puutuhkaa. Istuttaen laatikkoon tai ruukkuun on varmasti tarvis pohjaan ja päälle panna 5–7 cm puumateriaalia. Kylvöksi valmistettua multaa kastetaan muutaman päivän aikana, ettei se vajoisi, ja tarpeen vaatiessa lisätään multaa. Siemenet kylvetään 3-4 cm syvyyteen.
Itäneitä taimia pitää huolellisesti suojata linnuilta, jotka niitä mielihuvin nokkivat. Itäneitä istukoita täytyy säännöllisesti ruiskuttaa vedellä. Kastetaan kohtuullisesti, estäen ylikuivumisen. Kesän kuluessa pitää 1-2 kertaa lannoittaa kivennäislannoitteella (10 g ammonium-sulfaattia, 15 g kaliumsuolaa 10 l veden kohti). Jäljempänä voi kasvattaa erikoisiin laatikoihin istutettuja sembroja idän-, kaakon-, lännen- tai luoteenpuolisilla ikkunapöydillä, parvekkeella. Halutessaan voi sembraa kasvattaa myös bonsai tyylisenä.
3-4 vuoden jälkeen voi istukat istuttaa uudelleen pysyvään paikkaan, lisäten aukkoon tai ruukkuun pienen määrän männyn tai sembran puumursketta, koska siinä löytyy erikoissientä ns. ”mykoriisiä”, ilman mitä sembra ei voi maaperästä ravintoaineita saada.
Kylväen siemenet syksyllä suoraan maaperään niitä ei ole tarvis ennen käsitellä, koska lumen alla luonnossa ne saavat valmis kevääksi. Mutta talvella hiiret voivat siemeniä vahingoittaa, sen takia pitää siemeniä vastaavasti suojata.
Usein voi sembran siemenillä olla tarttuvia tauteja, jotka aiheuttavat neulasten kellertymisen ja myöhästymisen. Siinä tapauksessa ruiskutetaan istukkaita 2 % kollodiumhartsin liuoksella (1 l veden kohti 20 g 98 % kollodiumhartsia, ennen sekoittaen sitä vähäisessä vedessä, siivilöidään). Ruiskuttamisella seurataan, että liuos kastuttaisi tasan neulasia ja myös pudonneita neulasia.
Toivotamme menestystä!